Kosmetiikka sen varhaisvaiheista nykyaikaan

Kosmetiikka on erityisen suosittua varsinkin naisten keskuudessa ja kosmetiikan voittokulun voidaankin sanoa kestäneen jo huiman 10 000 vuoden ajan. Monenlaista kosmetiikka käytettiin siis jo muinaisessa Egyptissä faraoiden aikana ja jo paljon ennen tätäkin. Ihmiskunnan aivan varhaisin kosmetiikka tuskin herättää nykykuluttajien intohimoja, mutta muinaisen Egyptin kosmetiikasta löytyy jotakin perin kiehtovaa. Kosmetiikan lisäksi muinaisessa Egyptissä kiehtovat sen salaperäiset faraot. Jos muinaisessa Egyptissä käytetty kosmetiikka ja tätäkin varhaisempi kosmetiikka kiinnostavat sinua, olet tullut oikean artikkelin pariin! Kosmetiikan historiakatsauksen lisäksi tarjoamme myös nykypäivään sijoittuvia kosmetiikkalahjavinkkejä, joten pysy kuulolla!

Muinaisten egyptiläisten kosmetiikka

Muinaisessa Egyptissä kosmetiikan voidaan sanoa olleen tärkeässä osassa ihmisten jokapäiväistä elämää. Siellä kosmetiikkaa käyttivät naiset ja miehet. Egyptissä tehdyissä kaivauksissa on löydetty meikkipaletteja, joille on kertynyt ikää jo melkein 10 000 vuotta. Nämä paletit oli veistetty kivestä ja niillä jauhettiin ja sekoitettiin esimerkiksi kehon ja kasvojen ehostamisessa käytettyjä erilaisia aineita. Meikkaamiseen käytettiin muun muassa voimakasta punaista, vihreää ja keltaista. Värejä valmistettiin esimerkiksi kasvispohjaisesta hennasta. Myös rautapitoista maa-ainesta eli okraa ja malakiitti-kiveä käytettiin värien valmistamiseen.

Muinaisessa Egyptissä rakastettiin meikkien lisäksi erilaisia tuoksuja. Suitsukkeet olivat suosittuja faraoiden upeissa hoveissa ja faraoiden tiedetään käyttäneen tuoksuvoiteita. Tuoksuvia voiteita laitettiin myös faraoiden mukaan näiden hautoihin. Tutankhamonin elämä kiehtoo myös nykytutkijoita – samoin hänen kuolemansa ja kuolinsyynsä. Joidenkin tutkijoiden mukaan Tutankhamon kuoli perinnölliseen sairauteen, kun taas joidenkin tutkimusten mukaan hän olisi menehtynyt malariaan. Ihmisten on jopa väitetty kuolleen oudosti Tutankhamonin haudalla vierailtuaan. On puhuttu jopa Tutankhamonin kirouksesta.

Varhaisin kosmetiikka

Jo ennen muinaisen Egyptin aikaakin käytettiin kosmetiikkaa. Sitä valmistettiin todennäköisesti eläimistä saatavista materiaaleista, kuten rasvasta ja verestä. Kosmetiikan valmistamiseen saatettiin käyttää myös nokea ja tuhkaa. Okraa käytettiin myös erittäin varhaisessa vaiheessa kosmetiikan valmistamiseen. Okra on saattanut toimia jopa eräänlaisena varhaisena aurinkorasvana suojellen auringonsäteiltä. Se on voinut suojata myös kylmyydeltä. Tämän lisäksi okraa on luultavasti käytetty uskonnollisissa rituaaleissa.

Mitä lahjaksi modernille kosmetiikan kuluttajalle?

Millainen on hyvä YSTÄVÄNPÄIVÄ LAHJA (TYTTÖYSTÄVÄ & POIKAYSTÄVÄ), joka ilahduttaa lahjansaajaa aivan erityisen paljon? Voisiko tällainen lahja löytyä kosmetiikan maailmasta? Kosmetiikan nykykuluttaja tuskin ilahtuu eläimen rasvasta tai verestä valmistetusta kosmetiikasta, joten lahjaksi kannattaa antaa jotakin hieman modernimpaa. Tuoksun valinta voi olla haasteellista, ellei lahjansaajaa tunne todella hyvin tai ellei ole käynyt hieman vakoilemassa lahjansaajan parfyymivalikoimaa. Sama koskee meikkejä. Eräs nykykosmetiikassa runsaasti puolesta ja vastaan mielipiteitä herättävä tuote on silikoni, jolla ei suinkaan viitata pelkästään rintaimplanteissa käytettävään silikoniin, vaan kosmetiikkakäytössä voidaan silikonia käyttää myös hiuksissa ja iholla.

Jos olet varma, että läheisesi, kuten tyttöystäväsi, pitää kosmetiikkalahjoista, muttet oikein osaa valita, voi lahjakortti kosmetiikkaliikkeeseen olla hyvä valinta. Näin lahjansaaja voi valita juuri sellaista kosmetiikkaa kuin haluaa etkä tule ostaneeksi sikaa säkissä. Kosmetiikka on hyvä lahja, mutta ollakseen hyvä lahja, pitäisi sen valinnan osua täysin nappiin. Valitettavan usein käy niin, ettei lahjanantaja tässä aivan onnistu, mistä voi aiheutua pahaa mieltä niin lahjansaajalle kuin sen antajallekin. Saatat esimerkiksi viestittää mummomaisen hajuveden ostamalla, että pidät lahjansaajaa jotenkin vanhanaikaisena. Heikon itsetunnon omaava lahjansaaja taas saattaa kokea meikkilahjan jopa vihjeenä siitä, että hänen ulkonäössään on jotakin kohennettavaa. Kosmetiikkalahjojen antamisen kanssa kannattaakin olla erityisen varovainen!

momoyo